Uutiset

”Joululoma on lepoa varten.”

Opiston syyslukukausi on päättynyt.

Rehtori Petri Pullinen puhui tänään 14.12. Walimon salissa pidetyssä koko opistoväen juhlassa. Hän kiitti opiskelijoita ja henkilökuntaa hyvin menneestä syksystä ja muistutti, että joululoma on lepoa varten. ”Syökää hyvin, nukkukaa paljon, ulkoilkaa, viettäkää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa.”

Joulujuhlassa vietettiin myös historiallisia hetkiä. Uusimuotoisen aikuisten peruskoulun päättötodistuksen sai 21 maahanmuuttajataustaista opiskelijaa. Koordinaattori Tiina Muukka kiitti opiskelijoita ja painotti, että peruskoulun oppimäärän suorittaminen vieraalla kielellä on vaatinut paljon työtä. ”Se on teko, johon ei kuka vaan pysty.”

Käsityön taiteen perusopetuksen Raita-koulutus on myös tullut päätökseen. Koulutusta viime vuodet luotsannut opettaja Minna Ratalahti sai juhlassa ansaitut kiitokset ja kukat.

Opiskelijan puheenvuoron käytti Teatteri II -opiskelija Kasperi Hulkkonen. Hän puhui yhdessä tekemisen ja toistemme kohtaamisen tärkeydestä. ”Jokainen ihminen täällä on tutustumisen arvoinen, jokaiselta voi oppia”, hän totesi.

* * *

Opiston kevätlukukausi alkaa 2. tammikuuta.

Tagit:

Pin It on Pinterest