Teemu Pynnönen, Psykologia

Kiinnostukseni psykologiaan syntyi lukion loppuvaiheessa.  Tiesin kuitenkin, että alan yliopisto-opintoihin on vaikeaa päästä ja että todistusvalinnassa arvosanani eivät mitenkään riittäisi. Toisaalta en myöskään halunnut lähteä niitä korottamaan. Vaihtoehdoksi jäi alkaa valmistautua pääsykokeeseen.

Armeijassa ollessani pohjustin suunnitelmaani tutustumalla siihen, mitä psykologian opiskelu yliopistossa olisi, jos sinne hakisin. Avoin yliopisto tuntui järkevältä reitiltä. Olin jo jättämässä hakemustani Jyväskylän yliopiston avoimeen, kun huomasin postissa tulleen Vapaan akatemian esitteen. Sitä selaillessani totesin ilokseni, että Vapaa akatemia tarjoaa kotikaupungissani juuri psykologian opintoja. Hakemuksen ja haastattelun perusteella sain paikan Tiedekoulutuksen psykologian ryhmästä.

Uudessa koulussa, uudenlaisten opintojen äärellä ryhmästämme tuli yllättävän nopeasti tiivis, toisillemme vertaistukea tarjoava porukka. Siitä oli apua pitkin vuotta, mutta etenkin alussa, kun ensimmäiset, miltei ylipääsemättömän vaativilta tuntuvat oppimistehtävät olivat kaikilla edessä, ja tietenkin myös lopussa, kun valmistauduimme pääsykokeeseen ja saatoimme jakaa ennakkomateriaaliin perehtymisen kuormaa.

Ryhmästämme tuli tiivis, toisillemme vertaistukea tarjoava porukka.

Tieteelliseen ajatteluun ja kirjoittamiseen meitä johdattivat Tiedekoulutuksen opettajat Annika Koski ja Nadia Nieminen. Omalla koulu-urallani ei ole tullut vastaan yhtä päteviä ja lempeitä opettajia, jotka välittäisivät niin paljon opiskelijoidensa koulumenestyksestä ja hyvinvoinnista. Opinnot onneksi helpottuivat, kun oma kokemus karttui, mutta silti oli mukavaa tietää, että opettajat ovat tukena aina jos tukea ja neuvoja tarvitsee.

Psykologian perusopinnot olivat monipuolinen kokonaisuus. Niissä tarkasteltiin toisaalta hyvin laajoja ja kokonaisvaltaisia asioita  –  ihmisen kehittymistä eri ikävaiheissa, mielenterveyttä ja sen häiriöitä –  mutta myös hyvin teknisiä aihealueita, kuten muistin toimintaa tai havaintokokemuksen syntymistä. Pidin kaikkia kursseja hyvin mielenkiintoisina, mikä edelleen vahvisti ajatustani siitä, että juuri tätä alaa haluan opiskella.

Vaikka olin hyvin sitoutunut psykologian oppiaineeseen ja tähtäsin ensisijaisesti sen pääsykokeessa menestymiseen, opinto-ohjelmaan kuuluneet muiden tieteenalojen kurssit olivat silti hyvä katsaus. Taideterapian johdantokurssilla ja puheviestinnän opinnoissa en suoraan sanoen ollut mukavuusalueellani, mutta silti lasken nekin positiivisiksi kokemuksiksi. Akatemiavuoteen liittyi myös erilaisia oheistapahtumia, joista jäi todella hyviä muistoja.

Omalla koulu-urallani ei ole tullut vastaan yhtä päteviä ja lempeitä opettajia, jotka välittäisivät niin paljon opiskelijoidensa koulumenestyksestä ja hyvinvoinnista.

Kuten opettajamme Annika sanoi, vuosi Vapaassa akatemiassa on hyvä välilasku matkalla lukiosta yliopistoon. Akateeminen opiskelu todellakin eroaa hyvin paljon lukio-opinnoista. Työn määrä ja sen epätasainen jakautuminen eri opintojaksojen välillä voi tulla yllätyksenä. Sellainen vaatii vahvaa motivaatiota ja kykyä mukautua.

Kaiken kaikkiaan Tiedekoulutuksessa sai hyvän käsityksen siitä, minkälaista korkeakouluopiskelu on ja mitä se opiskelijalta vaatii. Itsestäni tuntuu, että sain todella hyvät valmiudet yliopistoon. Pääsykokeeseen valmistautuminen koetteli voimia, mutta onneksi siinä vaiheessa vuotta oli jo paljon kokemusta tieteellisten artikkeleiden lukemisesta ja tuttu porukka jonka kanssa harjoitella.

Kävi opiskelupaikan suhteen miten kävi, en silti vaihtaisi tätä opiskeluvuotta mihinkään. Koin sen ehkä jopa elämäni parhaaksi kouluvuodeksi, ja jään kaipaamaan aikaani Vapaassa akatemiassa.