”Suomen kielen kaunein sana on halla. Siitä tulee mieleen Lapin maisemat.” On Mikael Agricolan päivä, ikkunan takana vihmoo räntää. Riikka Juhas toistaa sanan ja kuulostelee sen äänteitä. ”Meidän koiran nimeksikin piti tulla Halla.”
Eläinrakas Juhas haaveili lapsena eläinlääkärin ammatista, mutta viimeistään lukioikäisenä suunnitelmat muuttuivat ja alaksi valikoitui suomen kieli. Ensimmäisinä yliopistovuosina edessä siinteli äidinkielenopettajan työ. ”Sitten pääsin sijaistamaan S2-opettajaa ja oli kuin jokin uusi maailma olisi avautunut. Aloin kiireesti haalia kaikkia mahdollisia S2-kursseja”, Juhas kertoo nauraen.
Juhas aloitti S2-opettajan työn Lahden kansanopistossa syksyllä 2016. Hän kulkee päivittäin töihin kotoaan Helsingistä. ”Se ei ole mikään ongelma”, hän vakuuttaa ja kertoo viime aikoina pyhittäneensä junamatkat palautumiseen. ”Se on omaa aikaani. Rauhoitun ja luen kirjaa – tai vaan nautin siitä, etten tee mitään.”
Opettaja, mikä on akka?
Kuluvana lukuvuonna Juhas opettaa aikuisten peruskoulun luku- ja kirjoitustaitovaiheen opiskelijoita. Häneltä kysytään usein, mistä ihmeestä opettamisen voi aloittaa, kun opiskelijoiden kanssa ei ole yhteistä kieltä. ”Eleet, ilmeet, näyttäminen ja näytteleminen tulevat avuksi. Pitää uskaltaa heittäytyä tilanteisiin, joissa yhteistä ymmärrystä haetaan.”
Juhas uskoo, että opiskelijat arvostavat opettajaa, joka laittaa itsensä likoon, jotta oppimista tapahtuisi. ”Kyllä tunneilla sitten joka päivä paljon nauretaankin.” Juhas kurtistaa kulmiaan, vääntää naamaansa, heristää nyrkkiään, korottaa ääntään. ”Akka!”
Ei luumu kauas pensaasta putoa
Aina kielen solmut eivät aukea. Asioita ymmärretään väärin, välillä ei lainkaan. Kielten äänteelliset ja rakenteelliset eroavaisuudet hidastavat oppimista. ”Esimerkiksi verbin aikamuotojen omaksuminen voi olla vaikeaa, jos omassa kielessä nykyisyyttä ja mennyttä ilmaistaan toisin. Suomen vokaalien erottaminen toisistaan, kaksoiskonsonantit, pitkät yhdyssanat…” Juhas luettelee tyypillisiä suomen kielen kompastuskiviä.
Toisinaan oppituntien keskustelut johtavat oivalluksiin kielten ja kulttuurien yhtäläisyyksistä. Sananlaskuille löytyy vastineita opiskelijoiden äidinkielistä, ja kulttuurin piirre, jota opettaja erehtyi pitämään vain suomalaisena, onkin yllättäen tuttu myös oppijan omassa kulttuurissa.
Juhas toivoo, että opiston pitkän tähtäimen tilaratkaisu mahdollistaisi kansanopiston ja Vapaan akatemian toiminnan tiiviimmässä keskinäisessä kontaktissa. ”Kun maahanmuuttajataustaiset ja suomea äidinkielenään puhuvat opiskelijat ovat saman katon alla, syntyy spontaaneja ja aitoja oppimistilanteita, joita me opettajat emme pysty suunnittelemaan saati toteuttamaan.”
Omana itsenään, omalla tontillaan
Luokkaan mahtuu paljon naurua, mutta aina ei itkukaan ole kaukana. Useiden opiskelijoiden taustalta löytyy rankkoja elämänvaiheita, eikä arki Suomessakaan luista aina kivuttomasti. Talvi on pitkä, ja välillä luokassa ”väsymys velloo”. Huolista uskoudutaan usein opettajalle. ”Mikä tässä työssä on parasta, on myös raskainta eli aidosti omana itsenään oleminen. Se syö välillä energiaa. Toisaalta en mitenkään pystyisi tekemään työtäni jonkin roolin tai naamion takaa.”
Juhas kertoo, että opettajan työhön kuuluvat huolien kuuntelu ja arjen pienten pulmien selvittely, mutta vakavampien ongelmien ratkomisessa vastuu siirtyy opiskelijahuoltoryhmälle ja opiskelijaterveydenhuollon ammattilaisille. ”Pienemmillä paikkakunnilla oman työn rajojen asettaminen voi olla paljon vaikeampaa. S2-opettaja voi siellä joutua muuntumaan moneksi.”
Ei minun vaan meidän
Juhas kiittelee opiston maahanmuuttajaopetuksen tiimiä, jossa osaamista jaetaan, kollegaa tuetaan ja uudet työntekijät saavat lämpimän vastaanoton. Myös oppimateriaalit ovat yhteisessä käytössä riippumatta siitä, kuka ne on tehnyt. ”Se ei ole itsestäänselvyys. Niin ei ole kaikkialla.”
Juhas haluaisi kehittää opettajien välistä yhteistyötä vielä pidemmällekin. ”Tiimissä on jo kokeiltu muun muassa yhteisopettajuutta. Sellaista toivoisin enemmän.” Omaan opetustyöhönsä Juhas pyrkii päivittäin löytämään vaihtelua, jotakin ”uutta ja jännää, jotta ei ihan leipiintyisi”. Hän kokee, että opistossa suhtaudutaan kokeiluihin kannustavasti. ”Tunnen vahvasti, että meihin opettajiin luotetaan. Tiedetään, että osaamme työmme. Luottamus tuntuu kivalta.”
* * *
Teksti: Leena Mattila
Kuva: Mikko Kerttula
