Emma Kotilainen, Kasvatustiede

”Mulla oli takana tradenomiopinnot, mutta ala ei tuntunutkaan omalta jutulta. Päädyin tekemään koulunkäynninohjaajan hommia parin vuoden ajaksi. Siinä syntyi ajatus luokanopettajaksi opiskelemisesta. En kuitenkaan päässyt ekalla yrityksellä yliopistoon. Sitten sain postissa Vapaan akatemian esitteen. En ollut tiennyt, että mun kotikaupungissa on tällainen koulu, jossa voi tehdä yliopisto-opintoja ja johon ei ole pääsykoetta. Hakemuksen ja haastattelun perusteella pääsin Tiedekoulutuksen kasvatustieteen ryhmään.

En olisi ikinä saanut näin paljon suorituksia aikaan, jos olisin itsenäisesti opiskellut avoimen yliopiston verkkokursseilla. Täällä opitaan ryhmässä, ja se on ollut mulle tosi tärkeää. Meillä on tiivis porukka, jolla on paljon lähiopetusta, yhteiset aikataulut ja deadlinet. Opettaja Annika Koski tuntee meidät hyvin ja me toisemme. Luokassa keskustellaan paljon ja pidetään esityksiä. Ei tule mieleen mitään, mihin olisin ollut tyytymätön. Jos jotain pientä on ollut, siitä on voinut sanoa Annikalle. Hän kuuntelee ja tarttuu ehdotuksiin ja pyyntöihin.

En olisi ikinä saanut näin paljon suorituksia aikaan itsenäisesti verkossa opiskellen. Täällä opitaan ryhmässä, ja se on ollut mulle tosi tärkeää.

Kun lukuvuosi Tiedekoulutuksessa eteni, mun suunnitelmat muuttui vielä kerran. Hainkin opiskelemaan yleistä ja aikuiskasvatustiedettä. Mielen muuttumiseen vaikutti se, että hahmotan nyt kasvatustieteen alan paljon paremmin, ja ehkä vähän myös se, mitä ja miten luokanopettajan työstä julkisuudessa puhutaan. Oon suorittanut tänä vuonna myös psykologian perusopintojen jaksoja. Tieteenalana kasvatus tuntuu kuitenkin tosi omalta, ja aikuiskasvatus avaa ihan uusia näkymiä työelämään.

VAKAVA-kokeen ja yliopisto-opiskelun ajatteleminen tuntuu akatemiavuoden jälkeen paljon helpommalta. Jos olisin viime hakukierroksella päässyt, olisin aika kylmiltäni joutunut opiskelun aloittamaan. Tiedekoulutukseen kannattaakin hakea, jos valintakokeessa ei ole tärpännyt tai jos ei ole alasta ihan varma. Täällä vaihtoehdot selkiytyy.

Kasvatustieteen alan asiantuntijuudelle on tarvetta monilla aloilla, ei pelkästään koulumaailmassa.

Samalla kun oon valmis ottamaan uuden askeleen elämässä eteenpäin, valmistaudun sanomaan hyvästit cheerleadingille, joka on vienyt kymmenen tuntia viikosta jo vuosien ajan. Cheerleading on ollut hyvää vastapainoa teoriaopinnoille. Alan silti olla eläkeiässä, ryhmän vanhimmasta päästä. Tai ei sittenkään hyvästejä, sillä jatkan lajin parissa valmentajana. Oon jo nyt voinut hyödyntää valmentamisessa sitä, että mulla on ihmisen kasvuun ja kehitykseen, opettamiseen ja oppimiseen liittyvää tietoa ja osaamista. Kasvatustieteen alan asiantuntijuudelle on tarvetta monilla aloilla, ei pelkästään koulumaailmassa.”