Historia

Opiston perustivat vuonna 1893 Lahden kauppalan ja lähiseudun kansanvalistustyöstä kiinnostuneet asukkaat. He uskoivat Tanskasta tulleen idean olevan hyödyllinen sivistyksen ja kansantalouden kehitykselle. Perustajien joukossa oli mm. J. K. Paasikivi, joka toimi aktiivisesti myös 1896 perustetun Lahden yhteiskoulun rakennustoimikunnassa.

Opiston alkuperäisenä tarkoituksena oli lähiseutujen maanviljelijäkotien nuorison kasvattaminen valistuneiksi isänniksi ja emänniksi ja sivistyksen tarjoaminen myös niille nuorille, jotka halusivat teollistuviin kaupunkeihin töihin. Ensimmäiset vuodet opisto toimi Lahden torin laidalla sijainneessa kiinteistössä K .A. Franssilan johdolla.

Vuonna 1902 Franssilaa seurasi Rope Kojonen, jonka johtajakauden alkuvuosina valmistui H. R. Helinin piirtämä opistotalo Juhakkalanmäelle. Oman opistotalon myötä opiston rooli laajeni koulutuksen antajasta kauppalan asukkaiden kokoontumispaikaksi ja kulttuuri- ja seuraelämän vaalijaksi sekä kansalaisjärjestöjen toiminnan tukijaksi.

Itärintaman tappiot ensimmäisessä maailmansodassa johtivat tilapäisten sotilassairaaloiden perustamiseen haavoittuneille venäläissotilaille. Lahden kansanopiston tiloissa sairaalatoiminta alkoi huhtikuussa 1915 ja jatkui syyskuuhun 1916 asti. Se ei kuitenkaan estänyt opiston samanaikaista opetustoimintaa.

Kansalaissodan alettua tammikuussa 1918 Lahti joutui punaisten haltuun. Helmikuussa punakaarti otti kansanopiston juhlasalin sotasairaalakäyttöönsä. Haavoittuneiden määrän kasvaessa tiloja vaadittiin lisää, ja enimmillään opistolla oli jopa 200 hoitopaikkaa. Huhtikuussa 1918, kansanopiston ja Lahden rautatieaseman välimaastossa käytyjen ankarien taisteluiden jälkeen saksalaiset saivat opiston haltuunsa, mutta huhtikuun lopulla opisto oli yhä punakaartin tykkitulen kohteena. Taistelujen tauottua opistolla vielä olleet haavoittuneet saatettiin siirtää sotavankisairaalaan. Marraskuussa 1919, tilojen kunnostamisen ja siivoamisen jälkeen voitiin aloittaa uusi lukuvuosi.

Kansanedustajanakin (1919-22) toiminut Rope Kojonen johti opistoa kuolemaansa, vuoteen 1931 asti. Kojosen pariskunnan johdolla opistosta kehittyi yksi Suomen suurimmista ja tunnetuimmista kansanopistoista, johon tuli opiskelijoita myös omaa maakuntaa kauempaa. Lahden kansanopistoa pidettiin mallikansanopistona tilavan opistokotinsa ja hyvin hoidetun kasvatusympäristönsä ansiosta. Puolisonsa kuoleman jälkeen Edla Kojonen toimi opiston johtajana vuosina 1931-1950.

Lahden kansanopisto rekisteröityi säätiöksi vuonna 1933.

Lokakuussa 1939 Suomessa toteutettiin yleinen liikekannallepano, jolloin kansanopiston kaikki tilat otettiin 1500 reserviläisen majoituskäyttöön. Opiston keskeinen sijainti Juhakkalanmäellä, pommitusten kohteina olleiden rautatieaseman ja radioaseman läheisyydessä aiheutti kuitenkin vaaran, jonka vuoksi reserviläiset siirrettiin toisaalle. Opetustoimintaa ei vapautuneissa tiloissa kuitenkaan voitu aloittaa, sillä opettajat olivat siirtyneet rintamalle tai kotirintaman tehtäviin. Lisäksi pelättiin talon joutuvan pommitusten kohteeksi.

Maaliskuussa 1940 pommitusvaara oli vähentynyt, jolloin kansanopistoa jälleen tarvittiin majoittamiseen ja sotasairaalaksi. Opiston käyttöön jäi kuitenkin tiloja siten, että voitiin aloittaa mm. kotitalouskoulutus siirtoväkeen kuuluneelle 120 oppilaalle.

Heinäkuussa 1940 puolustusvoimat otti koko opistotalon haltuunsa Viipurin menetetyn sotilassairaalan tilalle. Jo alkanut opetus piti hajauttaa muualle. Kotitalouskoulu jatkoi mm. Oriveden opistolla ja Päivölän opistolla.

Talvisodan jälkeen Lahden kansanopiston toiminta jatkui lukuvuoden 1940-41 ajan Hollolan Kukonkoivussa, suojeluskunnan talossa Suovissa sekä väliaikaisissa tiloissa Lahdessa. Jatkosodan alettua myös Suovia tarvittiin puolustusvoimien käyttöön, joten kansanopiston toiminta ei päässyt syyskaudella 1941 lainkaan alkamaan.

Keskeytys jatkui koko jatkosodan ajan opistotalon toimiessa 8. sotasairaalan keskuspaikkana. Sairaalaan oli sijoitettuna kirurgisia sekä korva-, nenä- ja kurkkutautien potilaspaikkoja, sairaalan esikunta ja toimisto, apteekki, röntgen, laboratorio sekä sairaalapastorin toimisto. Opistolta käsin johdettu 8. Sotasairaala oli suurin jatkosodan aikaisista sotasairaaloista. Siellä hoidettiin paikkatilanteen salliessa myös siviilipotilaita.

Sodan päätyttyä opisto saattoi palata Hollolan Suoviin vuoden 1945 alussa. Oma opistotalo vapautui puolustusvoimien käytöstä vasta syksyllä 1946. Välttämättömien korjaustöiden jälkeen, marraskuussa 1946 toiminta omissa tiloissa saattoi jälleen alkaa.

Sotien jälkeen yleissivistävä ja ammatillinen koulutus Suomessa laajeni. 1950-luvulla myös Lahden väkiluku alkoi kasvaa aiempaa nopeammin. Nämä seikat vaikuttivat myös opistoon, jonka ensisijainen tehtävä koulutuksen järjestäjänä kehittyi ja vahvistui. Samalla asema lahtelaisen yhdistys- ja kulttuurielämän kohtauspaikkana alkoi menettää merkitystään.

Vuonna 1950 johtajaksi nousi Edla ja Rope Kojosen poika Martti Kojonen, joka kiinnitti toiminnassaan erityistä huomiota teoreettisten ja kirjallisten opintojen asemaan opiston opetusohjelmassa. Martti Kojonen toimi rehtorina vuoteen 1980, jolloin hänen seuraajakseen tuli Ville Marjomäki.

Marjomäen rehtorikaudella yleissivistävä kansanopisto-opetus eriytyi alakohtaisiksi opintolinjoiksi ja kurssitoiminnaksi. 1980-luvulla perustetut kuvataiteen ja näyttämötaiteen (nyk. Teatterikoulutus) opintolinjat ovat säilyttäneet asemansa opiston toiminnassa. 

1990-luvulla toimintaa kasvattivat avoimen yliopiston opetus sekä maahanmuuttajille suunnattu koulutus, joka kasvoi opiston suurimmaksi koulutusmuodoksi 2010-luvun lopulle tultaessa. Vuonna 2013 opetusneuvoksen arvonimen saanut Marjomäki jäi eläkkeelle vuonna 2014, jolloin rehtorina aloitti Petri Pullinen.

Uuden strategian mukaisesti opisto ryhtyi vähitellen luopumaan kiinteistöomistuksistaan: Valkoinen talo (Harjukatu 50, entinen naistensairaala) myytiin 2015, mittavan peruskorjauksen tarpeessa ollut opistotalo 2017 ja Lahden kaupungilta 2008 ostettu ja peruskorjattu Vuorikadun koulu 2018. Toiminta keskitettiin vuokratiloihin. Lukuvuosiksi 2018-19 ja 2019-20 pääasialliset väliaikaistilat löytyivät Sammonkatu 8:sta.

Koulutusten ja niiden kohderyhmien moninaisuus synnytti markkinointi- ja rekrytointiviestintään eriyttämisen tarpeen, jonka vuoksi tammikuussa 2019 rekisteröitiin aputoiminimi Vapaa akatemia. Sitä alettiin käyttää lukuvuoden mittaisista vapaan sivistystyön kansanopistolinjoista.

Vuonna 2018 Teatterikoulutus sai oman opetus- ja esitystilan Lahden keskustasta, ja 2020 opisto vuokrasi pitkäaikaiseen käyttöön toimitilat Suomen kulttuurirahaston omistamasta Tietoportti-kiinteistöstä (Saimaankatu 11). Tietoporttiin remontoitiin valmistuskeittiö sekä satapaikkainen ruokasali, joka nimettiin Edla Kojosen (opiston johtaja 1931-1950) mukaan Lounassali Edlaksi.

Viimeinen kansanopiston omistama toimitila Artel (Aleksanterinkatu 33) myytiin 2023.

Opiston vuonna 2024 laaditussa strategiassa korostuvat mm. toimintamuotojen uudistaminen ja planetaarisen kestävyyden edistäminen.