Blogit

Tuli mitä tuli, nunc est bibendum!

Jotkin vuodet muistetaan kaikkien aikojen iloisimpina, toiset kauheina tai vähintään hulluina. Mitähän tästä vuodesta tulee? Ja mikä biisi jää soimaan sun päähän?

Vuosi vaihtui sumuisessa ja tuulisessa säässä, joten hyvästelin vanhan vuoden television ääressä, torkkupeittoon koteloituneena.

Vuoden viimeisen päivän iloisin yllätys osui Elämäni biisi -ohjelman jälkipuoliskolle. Ikääntyneen poikabändin (laulajien keski-ikä 48 vuotta) Backstreet Boys -esitys oli jo ehtinyt viritellä mieleni hilpeäksi, kun taiteilijasohvalla rennosti istuileva, tv:stä ja Porin kaupungin hupaisista markkinointivideoistakin tuttu näyttelijä avasi sanaisen arkkunsa. Kuoriuduin viltistäni ja keskityin kuuntelemaan.

Joonas Nordman todisti minun ja noin 800 000 muun televisionkatsojan edessä, että vuosi Lahden kansanopistossa voi jäädä lähtemättömästi mieleen.

Näyttelijä kertoi elämänsä biisin kytkeytyvän vuoteen, jota hän muistelee tähänastisen elämänsä iloisimpana. Lahtelaisen pubin euron tuopeista, muiden teatterilinjalaisten seurasta ja Tinakenkätytön tahtiin bailaamisesta nauttinut Joonas Nordman todisti minun ja noin 800 000 muun televisionkatsojan edessä, että vuosi Lahden kansanopistossa voi jäädä lähtemättömästi mieleen.

Noin puoli tuntia ennen vuodenvaihteen h-hetkeä annoin väsymykselle periksi. Nukahdin onnellisena markkinointi-ihmisenä. Kun aurinko nousee on pakko lii-ii-ik-kuaa-a…

* * *

Elämäni paras vuosi -ajatus toistuu usein opiskelijapalautteissa. Lukuvuosi 2022-23 on puolivälissä, joten johtoryhmä tarkastelee parhaillaan välipalautteita. Mikäli niistä ilmenee epäkohtia, meillä on kevät aikaa tehdä korjausliikkeitä.

Palautekoonti on kollegani, koulutuspäällikkö Maria Beiradin hommia. Vielä ei työpöytiämme erottavan sermin takaa ole kuulunut huolestuneita ou nou –huokauksia saati alakouluikäisten poikien äidin suuhun sopivia voimattomia voimasanoja. Mitä nyt Nordmanin seuraajien eli Teatterikoulutuksen opiskelijoiden palautteissa viestitetään teatterin pölynimurin olevan rikki. Voi himputti.

* * *

Viime vuonna kuolleen kuningatar Elisabet II:n eniten siteerattuja puheita lienee se, jossa hän kuvailee moninaisten murheiden täyttämää vuottaan (1992) latinan sanoilla annus horribilis. Eivät olleet erityisen valoisia myöskään monarkin viimeisiksi jääneet kuukaudet maan päällä. Pandemia ja Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainassa toivat vanavedessään monien huolten ja vastoinkäymisten aallon. Oman perheensä viheliäisimpien ihmissuhdesotkujen mediamyllytykseltä isoäiti välttyi täpärästi.

Olisi kyettävä löytämään itsestään neuvokas minä, joka sisuuntuu vaikeuksista ja huomaa henkilökohtaisen kasvun paikat.

Maailman suuret murheet koskettavat tavalla tai toisella kaikkia meitä. Olisi kyettävä kaivamaan itsestään esiin eläväinen epeli”, johon presidentti Niinistö uudenvuodenpuheessaan viittasi. Se neuvokas minä, joka sisuuntuu vaikeuksista ja huomaa henkilökohtaisen kasvun paikat silloinkin, kun Euroopan hullu vuosi on täällä taas ja koko maailma tuntuu kulkevan tuhon tietä.

* * *

Vuosi 1893 ei ole saanut historioitsijoilta lempinimeä. Merkittäviä asioita tapahtui silti: Uusi-Seelanti antoi ensimmäisenä valtiona maailmassa naisille äänioikeuden. Rudolf Dieselille myönnettiin patentti dieselmoottorista. New Yorkin Carnegie Hallissa sai ensiesityksensä Antonín Dvořákin 9. sinfonia, joka tunnetaan nimellä From the New World.  Lahdessa aloitti toimintansa Lahden kauppalan ja lähiseutujen kansansivistystyöstä kiinnostuneiden henkilöiden perustama kansanopisto.

130 vuotta myöhemmin Uutta-Seelantia johtaa nainen, joka hiljattain sai vieraaksi tanssimisellaan maailman uutiskynnykset ylittäneen kollegan Suomesta. Because we are prime ministers.

Dieselmoottoreilla menee huonommin. Ne näyttävät tulleen kirjaimellisesti tiensä päähän; neljä suurkaupunkia on jo ilmoittanut kieltävänsä dieselautot keskustoistaan vuonna 2025.

Sinfonia Uudesta maailmasta soi toistuvasti maailman konserttisaleissa, Helsingin musiikkitalossa viimeksi joulukuun puolivälissä. Sen tyynnyttävä Largo-osa on varmasti jonkun Elämäni Biisi.

Lahden kansanopistossa alkaa juhlavuosi. Sivistystyölle on edelleen tarvetta. Siispä, tuli mitä tuli, horribilis tai mirabilis, toteamme kuten voiton saavuttaneet antiikin roomalaiset, että nunc est bibendum, nunc pede libero pulsanda tellus! Nyt on aika juoda ja tanssia!

Laitamme siis jossain vaiheessa bailut pystyyn ja ehkä Tinakenkätytönkin soimaan.

P.S. Teatterille on tilattu uusi imuri.

Teksti: Leena Mattila
Kuva:  Chrupka, iStock by Getty Images

leenamattila

Pin It on Pinterest