Opistossa aloitti syksyllä uusi jatkuvan oppimisen kuvataideryhmä Viiva. Kahdeksan opiskelijan innokas ryhmä perehtyy lukuvuoden mittaan kuvasommittelun perusteisiin, piirtämiseen ja väriteorioihin. Samalla pohditaan kuvataiteen suhdetta yhteiskuntaan ja maailmaan sekä muihin taiteisiin. Viikonlopputapaamisia on kahdeksan, vapaaehtoisia ohjaustuokioita useita. Lisäksi ryhmä tekee opintoretkiä taidenäyttelyihin ja -tapahtumiin. Osallistujien keski-ikä on 60 vuotta.

Sommittelin Viiva-koulutukselle hahmon osallistuessani avoimen ammattikorkeakoulun palvelumuotoilun kurssille. Suunnittelua vauhditti myös lisääntynyt puhe jatkuvasta oppimisesta.

Sinikka Kling: Pistesommitelma ja sen sovellus (nimetön) 2021.

Moni sana päältä kaunis, vaan onko silkkoa sisältä?

Sekä palvelumuotoilussa että jatkuvassa oppimisessa moni näkee keisarin uudet vaatteet.  Palvelujen muotoilun tarkoitusperiä epäillään. Onko asiakkaan kokemus todella keskiössä? Ohjailevatko palvelumuotoilua viime kädessä sittenkin organisaation tehokkuusvaatimukset tai sisäisten asiakkaiden eli oman väen toiveet ja tarpeet?

Myös jatkuvan oppimisen koulutuspoliittinen klangi herättää tunteet. Aikuiskasvatustieteen professorin mukaan jatkuvaan oppimiseen on ”hurahdettu”. Hän sanoo huvittuvansa siitä, miten jopa hallinnon ja koulutuksen alalla on seottu termin kanssa, vaikka käsite on professorin mielestä ”selvästi määritelty”.

Tunnustan, että saatan olla hurahtanut. Melko varmaa on, että sekoilen. Elinikäinen oppiminen, elämänmittainen oppiminen, jatkuva oppiminen, mitä-näitä-nyt-oli. Selvä määrittely on nyt tainnut mennä minulta ohi. Pahoittelen asiaa.

Työ siellä, vetelä elämä täällä – vai miten se meni

Ymmärrän toki, että poliittisena käsitteenä ”jatkuva oppiminen” kytketään pääasiassa työikäisiin ja työelämän tarpeisiin. Lahden kansanopistossa vältämme kuitenkin piirtelemästä elämään jyrkkiä jakolinjoja. Pyrimme kouluttamaan ihmisiä koko elämän tarpeita ajatellen tai elämää varten, kuten grundtvigilaisittain sanomme. Koulutukset ja kurssit nimeämme kielen mahdollisuuksia vapaasti hyödyntäen ja koulutusjargonista onnellisen tietämättömiä osallistujia ajatellen.

Mielestäni raja työelämän ja ns. kolmannen iän välillä nähdään usein tarpeettoman korostuneena, ikään kuin ihminenkin siirtymässä muuttuisi toiseksi. Karikatyyrieläkeläinen, entinen palkansaaja, on asemoitunut sohvalle katselemaan television iltapäiväsarjoja tarjouskahvista ja joutilaisuudesta nauttien. Mutta pohjimmiltaan kahvittelija on silti sama kuin ennen. (Jos tässä blogin kohdassa alat kuulla ääniä, ei syytä huoleen. Se on vain Seela Sella.) Elämän viiva jatkuu. Utelias pysyy uteliaana, tiedonjanoinen tiedonjanoisena. Uuden oppimisesta innostuva haluaa edelleen oppia uutta.

Millaisia palveluja kolmannen iän oppijalle on tarjolla? Onko muuta kuin vesijumppaa? Vapaassa sivistystyössä on. Paljon ja kaikenlaista.

Anteeksi, mutta saako täällä puhua osaamisesta?

Entistä useammat vapaan sivistystyön koulutukset määritellään nyt osaamistavoitteisiksi. Tarkoitus on, ettei osallistuja tule vain harrastamaan ja viihtymään. Hänen halutaan putkahtavan uunista ulos entistä etevämpänä ja vieläpä kirjauttavan uuden osaamisensa koulutuksen valtakunnalliseen tietovarantoon (Oma Opintopolku).

Moni kollega on ärsyyntynyt osaamistavoitteiden ja osaamisen käsitteen tuomisesta vapaaseen sivistystyöhön. Mieleni tekee siteerata Jukolan Juhania: miksi iskette kiinni löysään sanaan? Kielitoimiston sanakirja, oma määrittelyiden ABC-kirjani, antaa osata-verbille monia merkityksiä: olla oppinut jotakin, hallita jokin asia, tietää, taitaa; ymmärtää, älytä; mutta myös tuntea t. löytää tie, reitti jonnekin.

Osaaminen vahvistaa yksilön mahdollisuuksia hallita omaa elämäänsä, ratkoa eteen tulevia ongelmia, löytää reittejä. Vaikka osaamisvaatimukset eivät enää kumpua työelämästä, osaamiselle on tarvetta Elämässä.

Birgitta Tarvainen: Pistesommitelma ja sen sovellus (nimetön) 2021.

Aivot kuntosalille

Maailman terveysjärjestön WHO:n suositukset muistisairauden ehkäisemiseksi tuuppivat osaltaan suunnittelemaan kolmannen iän ihmisille koulutusta, joka samanaikaisesti luo ja ylläpitää sosiaalisia suhteita sekä ohjaa käyttelemään aivoja monipuolisesti.

Viiva-ryhmässä osallistujia rohkaistaan katsomaan ja näkemään uudella tavalla ja tekemään uusia tulkintoja. Tutuilta, pitkällekin edenneiltä taiteen harrastamisen poluilta palataan kirjaimellisesti lähtöpisteeseen. Kun ryhmä ensimmäisiä kertoja kokoontuu, opettaja Marja-Liisa Jokitalo kehottaa pohtimaan, mikä on piste. Mistä piste alkaa tai mihin se loppuu? Milloin piste lakkaa olemasta piste? Milloin siitä tulee pinta? Päät kallistuvat, kulmakarvat kohoavat ja kurtistuvat, suu mutristuu – aivot jumppaavat.

Viiva-ryhmän osallistujille jatkuva oppiminen merkitsee lannistumatonta uuden tiedon ja uusien taitojen omaksumista kyselyyn, keskusteluun ja kokeiluihin kannustavassa ilmapiirissä. Ei sen kummempaa. Oppimisen polku on muotoiltu helposti kuljettavaksi mutta polveilevaksi ja mukavia yllätyksiä tarjoilevaksi ja ennen kaikkea osallistujan elämäntilanteiden ja osaamistavoitteiden mukaan joustavaksi.

Näin hurahtaneita täällä ollaan.

*   *   *

Kirjoittaja on Lahden kansanopiston ja Vapaan akatemian kehittämispäällikkö.