Sano joku numero! Näin alkaa usein jokin peli, leikki tai arvonta. Sanon yleensä 25, koska olen syntynyt 25. päivänä ja pidän lukua jonkinlaisena onnennumeronani. Laitan sen aina myös lottoriviin.

Ei, kun sano joku pienempi numero! Sanon 17, koska totuin vuosikausia seuraamaan futiskentällä kuopustani, jonka pelipaidan selkämyksessä oli tuo luku.

Ai sen pitää olla yhden ja kymmenen väliltä? Olisit heti sanonut. – Neljä!

*  *  *

Rakastatko numeroita? Minä en, elleivät ne kerro minulle jotakin mieluisaa tai kiinnostavaa tarinaa. 313 on kiva, se on meidän johtoryhmän työhuoneen numero. Ja Aku Ankan auton rekisterinumero, muistuttaa rehtori. Kolme (3) on kiva. Se liittyy sommitteluun. Ostan aina kolme samanlaista kynttilää, kolmella jaollisen määrän kukkia – jostain syystä myös aina kolme purkkia saman sortin kissanruokaa, vaikka kissoja on kaksi (2). 1893 on hieno luku, sillä se on oppilaitoksemme perustamisvuosi, josta pian on tullut kuluneeksi 130 vuotta.

Entä 30,54? Tai 343,92? Tai -165 726? Näitä lukuja katselen Excelin soluissa. Mitä tarinaa ne kertovat?

*  *  *

Olen koulutukseltani humanisti. Ollessani tutkinto-opiskelija 1990-luvulla Jyväskylän yliopistossa puursin opintoja tiukasti rajaamallani mukavuusalueella. Suomen kieltä, kirjallisuutta, viron kieltä, aikuiskasvatusta. Taloustiede, kauppatiede tai markkinointi sivuaineena tai osallistuminen vaikkapa vain yksittäiselle kurssille kiinnosti yhtä vähän kuin kantasuomen äännehistoria tai kotimaisen kirjallisuuden lyriikka olisivat kiinnostaneet noiden tieteiden pääaineopiskelijoita. Vielä valmistumiseni jälkeenkin jatkoin turvallisella tiellä: yhteisöviestintää, englannin kieltä. Kohtasin harvoin tilanteita, joissa minun olisi todella pitänyt haastaa itseäni.

Viime vuodet ovat tuoneet työpöydälleni kustannuslaskentaa, talousarvioiden seurantaa ja osallistumista kokonaistalouden suunnitteluun ja seurantaan. Työssäni teen toistuvasti päätöksiä siitä, miten työnantajani rahoja käytetään. Näin ja näin monta tuhatta euroa markkinointiviestintään, asiantuntijan palkkaamiseen, opetuksen kehittämiseen. En voi työntää sormia korviini, sulkea silmiäni ja pitää älämölöä, jotta en näkisi ja kuulisi numeroita. En voi sanoa, että antakaa mun nyt vaan keskittyä kirjoittamaan näitä blogeja ja somepäivityksiä, piirtelemään infograafeja, suunnittelemaan kivoja koulutuksia kaltaisilleni humanisteille. Enää en haluakaan sanoa.

*  *  *

Torstaiaamu. Viestinnän johtamisen valmennuksessa teemana on talousviestintä. Keskustelu käynnistyy hitaasti, ja Teams-linjoilla on hiljaista, vaikka kouluttaja Jouko Marttila juttelee mukavasti, rohkaisee kysymään ja vakuuttaa, että tyhmät kysymykset ovat usein niitä parhaita. Päätän avata suuni ja avautua taloustietämättömyyden taakasta, jota edelleen jossain määrin kannan. Huokaisen, kun pari ihmistä komppaa chatissa. Moni on hakeutunut tai ajautunut viestintäalalle kieli- tai muiden humanististen tieteiden kautta ja kokee olevansa puutteellisen talousosaamisensa vuoksi johtoryhmätyöskentelyssä sivullinen tai siitä peräti sivuutettu.

Erosin aikoinaan nopeasti Facebookin Yhdys sana on yhdyssana -ryhmästä, koska minua tympi tapa, jolla toisten tekemiä kielivirheitä ivattiin ja naureskeltiin. Monet kielenhuollon säännöt ja suositukset ovat hankalia. Ne voivat tuntua epäloogisilta ja mielivaltaisilta konventioilta. Vaikea niitä on muistaa, etenkään jos kirjoittaminen ei ole toistuva rutiini. Jos käsillä on julkaistava teksti, sen kielenhuoltoon liittyvät seikat on aina helppoa tarkistaa monesta lähteestä. Tärkeän julkaisun viimeistelyyn kannattaa pyytää avuksi asiantuntija, kieli- ja viestintäihminen.

Kun Marttila muistuttaa, miten tuloslaskelmaa luetaan ja mitä tase kertoo organisaation varallisuudesta ja veloista, hän ei ole ivallinen eikä naureskele. Kun töissä kysyn talouspäälliköltämme, mitä jokin luku merkitsee, hän avaa asiaa niin monesta näkökulmasta kuin on tarpeen asian ymmärtämiseksi. Ei kohottele kulmakarvojaan, ei pyörittele päätään.

Talousviestinnän aamu päättyy sijoittajasuhdejohtaja Ulla Paajanen-Sainion muistutukseen, että viestintäasiantuntijan on hyvä hallita talousasioita niin, että pääsee mukaan keskusteluun. On opittava riittävä määrä yhteistä kieltä. ”Numeroita ei pidä pelätä”, hän sanoo. ”Ne ovat ystäviä.”

*  *  *

Päätän opetella lisää vierasta kieltä. Haluan kyetä viestimään tarinoista, joita numerot kertovat. Olisin voinut tehdä sen 30 vuotta sitten, mutta silloin keskityin kasvamaan kieliasiantuntijaksi.

Johtoryhmätyöskentelyssä tarvitaan kaikkien asiantuntevaa osaamista. Kenenkään ei ole huonompaa tai vähemmän arvokasta kuin toisen. Aku Ankan autossa ollaan yhdessä.

Kirjoittaja on Lahden kansanopiston ja Vapaan akatemian kehittämispäällikkö, joka yrittää ystävystyä numeroiden kanssa.